10.12.2024, Aihe: Tapahtumat / Kirjoittaja Mari Asunmaa
Viime vuosien talousmyrskyt ovat muokanneet maailmantalouden maisemaa, ja erilaiset alueet ovat kohdanneet muutoksia omalla tavallaan. Kiinteistöalan talousfoorumissa marraskuussa 2024 kuulemamme asiantuntijoiden esitykset heijastivat tätä monimuotoisuutta ja tarjosivat syvällistä ymmärrystä, miten maailmantalouden tilanne vaikuttaa Suomen markkinoihin.
Talousfoorumissa kuultiin mielenkiintoisia näkymiä maailmantalouden tilanteeseen ja sen vaikutuksista kotimaisiin kiinteistömarkkinoihin. Tällä hetkellä Yhdysvallat erottuu maailmanlaajuisesti vahvana talousmahtina.
Elon pääekonomisti Tiina Heleniuksen mukaan amerikkalaisten kotitalouksien tilanne on vahva, heidän asuntovarallisuutensa on noussut huimasti ja taantuman riski voidaan nähdä vähäisenä. Vakaa tilanne amerikkalaisissa kotitalouksissa heijastuu vientimahdollisuuksina muille valtioille, myös Suomelle, ja toisaalta hyvä taloustilanne mahdollistaa esimerkiksi amerikkalaisten kuluttajien Eurooppaan suuntautuvat lomamatkat. On siis selvää, että Yhdysvaltain vahva asuntovarallisuus ja yleinen kotitalouksien taloustilanne hyödyttää globaalisti talouden dynaamisuutta.
Valitettavasti Euroopassa Helenius näkee erityisesti tuottavuuden kehitystrendin huolestuttavana. Samalla väestö ikääntyy merkittävästi. Nämä yhdessä luovat paineita, joita ei voi ratkaista ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Euroalueella on ristiriita matalan työttömyysasteen ja korkean säästämisasteen välillä. Ehkäpä Euroopassa kotitaloudet pelkäävät uutta energian hintojen nousua tai työpaikkojen menetystä? Suomen osalta tilanne on erityisen haastava ja Helenius peräänkuuluttaakin, että tarvitsemme rohkeita uudistuksia, jotka edistävät innovaatioita, yrittäjyyttä ja investointeja. Helenius kuitenkin toteaa, että tässä käy vielä hyvin, kun pidämme kiinni keskinäisestä luottamuksesta.
Kiinteistömarkkinat heijastavat talouden muutoksia eri puolilla maailmaa. CBRE:n tutkimusjohtaja Jussi Niemistö analysoi Talousfoorumissa kiinteistömarkkinoiden tilannetta Euroopassa ja Suomessa. Herkkä talouselpymä on käynnissä ja Niemistö tunnustaakin, että ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen on optimistisempaa seurata Suomen markkinoita. Niemistö uskoo, että jossain vaiheessa kiinteistömarkkina lähtee kasvuun ja viitteitä siitä nähdään jo Suomessa sekä Pohjoismaissa.
Tällä hetkellä sijoittajat suosivat asuntokiinteistöjä ja logistiikkakiinteistöjä. Myös vaihtoehtoiset kuten datakeskukset ja yhteiskuntakiinteistöt ovat tällä hetkellä suosittuja. Erityisesti Suomessa on hyvin aktiivinen yhteiskuntakiinteistösektori, joka on syntynyt julkisten toimijoiden myytyään erilaisia kiinteistöjä, kuten päiväkoteja, palvelutaloja ja koulukeskuksia, sijoittajille.
Asunnoissa sen sijaan korostuu Suomen toimiva vuokramarkkina verrattuna moneen muuhun Euroopan valtioon, jossa on lisätty vuokrasääntelyä ja vuokrien hinnoittelua. Toimistomarkkinoiden tilanne ei ole niin huolestuttava kuin yleisesti on ymmärretty. Tällä hetkellä trendinä on palata takaisin toimistoille. Euroopassa tietointensiivinen työ ja työntekijöiden määrä kaupungeissa kasvavat, mitkä nostavat toimistojen tarvetta. Erityisesti Suomessa toimistojen kysyntä tiivistyy tällä hetkellä parhaaseen A-luokkaan. Toisaalta maassamme on valtava määrä tyhjiä toimistotiloja, jotka tarvitsisivat käyttötarkoituksen muutoksen.
Mitä seuraavaksi? Vaikka haasteita nykyisessä markkinassa riittää, Talousfoorumissa kuulemamme asiantuntijat uskovat Suomen ja euroalueen elpymiseen. Nyt onkin aika panostaa uudistuksiin, jotka edistävät pitkän aikavälin kestävää kasvua.
Talousfoorumi kokoaa jälleen kiinteistöalan talousosaajat, sijoittajat ja kiinteistöjohtamisen ammattilaiset ajankohtaisten teemojen äärelle 19.-20.11.2025. Seuraa ohjelman rakentumista kiinteistöalantalousfoorumi.fi
*****
Mari Asunmaa toimii koulutuspäällikkönä kiinteistöliiketoiminnan osaamisalueella. Vapaa-aikanaan hänet voit löytää lenkkipoluilta tai hyvän kirjan äärestä.