FISE on rakentamis- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yritys, joka myöntää henkilöpätevyyksiä alalle yhdessä sovittujen kriteerien pohjalta. FISEn henkilöpätevyyspalvelu on koko kiinteistö- ja rakentamisalan yhteinen järjestelmä, jonka laaja asiantuntijaverkosto varmistaa pätevyyksien luotettavuuden ja hyödynnettävyyden. FISEn myöntämä henkilöpätevyys on hyvä tapa osoittaa oma osaaminen. Kiinko on yksi FISEn 19 omistajasta.
Määräajaksi todettu pätevyys on osoitus siitä, että henkilön perustutkinto, täydennyskoulutus ja työkokemus täyttävät asetetut vaatimukset. Osa pätevyyksistä on lakiin perustuvia, ja osa alan tarvelähtöisiä pätevyyksiä. Rakennuttamisen ja valvonnan pätevyydet ovat tarvelähtöisiä pätevyyksiä, joita tilaajat arvostavat ja usein myös vaativat yhteistyökumppaneiltaan.
Pätevyyksillä on merkittävä rooli sekä yksilön osaamisen osoittamisessa ja urakehityksessä että henkilön työnantajaorganisaation kilpailukyvyn kannalta. Kiinkossa voi opiskella rakennuttamisen, valvonnan ja kunnon arvioinnin pätevyyskoulutuksissa.
Kiinko toimii Talotekniikan valvojan pätevyyslautakunnan sihteerijärjestönä ja järjestää pätevyyskoulutusten lisäksi koulutuksiin liittyvät tentit.
Talotekniikan valvojien koulutuksiin liittyvät tentit Kiinkossa »
Yhteystiedot: Heli Peltonen, pätevyyslautakunnan sihteeri
Kiinko toimii AKK- ja PKA-pätevyyslautakunnan sihteerijärjestönä ja järjestää pätevyyskoulutusten lisäksi AKK- ja PKA-pätevyystentit.
AKK- ja PKA -pätevyystentit Kiinkossa »
Yhteystiedot: Mila Pallassalo, pätevyyslautakunnan sihteeri
*****