Taitoja rakenteiden horjuessa
24.08.2020, Aihe: Osaamisen kehittäminen / Kirjoittaja Jaana Lehto
Itseohjautuvat organisaatiot herättävät keskustelua puolesta ja vastaan. Itseohjautuvuuden pelätään mm. lisäävän työstressiä, mutta toisaalta kehityssuunta nähdään oleellisena, kun pyritään kohti ketterää ja innovatiivista organisaatiokulttuuria. Kokonaisuudesta irrotettuna itseohjautuvuus tuntuu kuitenkin vain muotisanalta – ja varsin yksinäiseltä sellaiselta - mutta liitettynä yleisempään keskusteluun tulevaisuuden työelämästä, organisaatiorakenteista, johtajuudesta ja työtaidoista kuva alkaa hahmottumaan. Ei yksinään vaan yhdessä ja osana yhteisön pitkän tähtäimen visiota ja askeleittain etenevää prosessia.
Mikä tätä maailmaa vaivaa? Mikään entinen ei tunnu kelpaavan. Niin, maailma ei ole entisensä. Kehityksen on aina tiedetty kehittyvän, kilpailun kiristyvän ja muutosten nopeutuvan, mutta nyt sitten vielä nämä viheliäiset ongelmat ja kompleksinen maailma riesana. Lisää uskottavuutta väistämättömään muutokseen on tuonut koronakriisi. Jopa koko yhteiskuntamme on ennustettu olevan keikahduspisteessä kohti jälkimaterian aikaa ja tarpeen kokea merkitystä niin työssä kuin elämässä nousevan ykkösarvoksi. Miten nämä kaikki liittyvät yhteen?
Voisiko uusista työtavoista itse asiassa löytää stressin sijasta toivoa paremmasta maailmasta, arvokasta työelämää, merkityksellisyyttä? Viheliäisten ongelmien ratkaisemista tukee poikkitieteellisyys, mikä omassa työssä voisi tarkoittaa sitä, että kuunnellaan herkällä korvalla kaikkien näkemyksiä. Opetellaan rakentavaa vuorovaikutusta – ”kyllä ja” tyrmäävän ”mutta kun”… sijaan. Meillä on niin hyvä koulutustaso ja fiksut, juurevat ihmiset, että ei ole kysymys siitä, etteikö itseohjautuvuutta olisi lähtökohtaisesti olemassa. Jo valtoimenaan vellovasta pohjavirtauksesta kertoo se, miten nopeasti kevään kriisissä itseohjautuvuudesta tuli valtavirtaa. Koko yhteisön pitkän tähtäimen kehittymisen tueksi tarvitaan kuitenkin uudenlaisia rakenteiden tapaisia, johtamista ja kokonaisuuden kauniisti yhteen kutovaa organisaatiokulttuuria, jotta itseohjautuvuus ei tuntuisi yksinäiseltä tai laiminlyönniltä.
Julkisivukulissit Melbournessa
Itseohjautuvuutta tuetaan horisontaalisella organisaatiorakenteella. Vanha hierarkkinen malli perustuu siihen, että yksi tietää. Kompleksisessa, nopeasti muuttuvassa maailmassa yksi voi kuitenkin tietää kovin vähän. Kaikille sopivaa ”one size fits all”- mallia ei varmasti ole, mutta lähtökohtaisesti voisi miettiä mitkä kaikki asiat voisivat hoitua nopeammin ja mielekkäämmin itseohjautuvissa tiimeissä ja mihin tarvitaan kokoavaa näkemystä. Ja miten se taas parhaiten toteutuisi. Tulpat ja ylimääräiset tulkit pois välistä, suoraa kommunikaatiota enemmän. Päämäärä varmasti tarvitaan - merkityksellinen sellainen. Ja jonkunlaiset raamit. Mutta päämäärä ei voi olla vain määrä, tai raamit vain rajoja.
Muutos vaatii paljon; vallasta luopumisia ja vastuun ottamista uudella tavalla, avointa vuorovaikutteista viestintää, omien vanhoiksi käyneiden käsitysten muuttamista, psykologista turvallisuutta ja rakentavaa vuorovaikutusta sekä ennen kaikkea luottamusta. Ja jos jonkun mielestä se on ihan helppoa, niin en usko. Aika pitkäänhän tässä monet meistä ovat eläneet ”Old school”-malliin. Kyse on varsin syvällisistä muutoksista, jotka eivät helposti kokoon kyhättynä rakennu riittävän vakaalle pohjalle.
Jospa aloittaisin ”Kyllä, ja” - oppituokioista. Sitähän voisin treenata, vaikka kaupassa, kävelyllä ystävien kanssa, kotona ja kylillä, palavereissa… Koulutukset ovat tietty erinomainen areena harjoitella. Oikeastaan siis itseohjautuvuus on kaikkea muuta kuin yksinäistä puuhaa rakentuen vahvasti hyvälle 2.0 tason yhteistyölle ja tulevaisuuden työtaidoille: https://www.kiinko.fi/blogi/osaamisen-kehittaminen/complex-problems-demand-versatile-thinking
Mutta on yksi paikka, missä rakenteiden rikkomista ei pidä vahingossakaan kokeilla ja marssijärjestyksen on oltava selkeä. Se on vene. Niissä olosuhteissa vastauksia on vain yksi ainoa mahdollinen: ”Kyllä, kapteeni”.
P.S. Jos näette vihreäkattoisen veneen väylänne varrella, niin kannattaa vähän varoa. En osaa vielä ohjata, mutta opettelen sitkeästi – tätäkin taitoa. Hyviä aaltoja ja fiiliksiä loppukesään ja syksyyn!
*****
Jaana Lehto toimii Kiinteistöalan Koulutussäätiön rehtorina ja kehitysjohtajana.
*****
Inspiraation lähteitä:
Salonen, A O (2020): Hyvyyden hiljainen vallankumous. Kylätasku, Aarnio; Kirkko ja kaupunki 10/20.
Holst, J (2020): Kohti vastuullista johtajuutta. HEKO 2/20.
https://www.ossiaura.com/auran-faktat-blogi/itseohjautuvuuden-johtamisen-malli#