02.09.2021, Aihe: Osaamisen kehittäminen / Kirjoittaja Eeva-Sofia Hiscock
Luin kesällä Rutger Bregmanin erinomaisen kirjan Hyvän historia. Sen kolmannessatoista luvussa Sisäisen motivaation voima kyseenalaistettiin vahvasti ja vakuuttavasti johtajien ja johtamisen tarvetta organisaatioiden menestymisessä. Tulkintani mukaan sinänsä ansiokas kyseenalaistus nojaa olettamukseen, että johtaminen on huonoa. Olen ehdottomasti samaa mieltä Bregmanin ja luvun innoittajana toimineen Jos de Blokin kanssa siitä, että organisaatio ei tarvitse huonoja johtajia ja huonoa johtamista menestyäkseen. Näen kuitenkin, että oivaltava, osaava ja innostava moderni johtaminen voi olla tärkeä organisaation menestystekijä.
Johtajat ja johtaminen eivät ole tietenkään yksioikoisesti hyviä tai huonoja, vaan subjektiivisesti kaikkea siltä väliltä. Pidän kuitenkin yhtenä hyvän johtajan tunnusmerkkinä sitä, että hän haluaa kehittää jatkuvasti johtamisosaamistaan ja itseään johtajana. Usein organisaation toimintatavat kehittyvät siinä samalla. Arvostan RAKLI:n myöntämää kiinteistöjohdon sertifiointia (KJs) erityisesti siksi, että se edellyttää pohjatutkinnon, työkokemuksen ja syventävien substanssiopintojen lisäksi myös johtamiskoulutuksen suorittamista.
Kiinteistö- ja rakentamisalalle räätälöidyssä KiRa JOKO -johtamiskoulutusohjelmassa olemme pyrkineet yhdistämään optimaalisesti Kiinkon koulutusten vahvuudet: huippulaadukkaat sisällöt ja luontevan verkostoitumisen. Kaksi suoraa lainausta vielä käynnissä olevan KiRa JOKO 3:n osallistujapalautteista kertoo olennaisen: ”Erinomaiset luennoitsijat. Asiantuntevat kouluttajat. Hyvä ja mielenkiintoinen sisältö.” sekä ”Mukava ryhmä ja rento ote, joka sai monilla luovuuden laukkaamaan.”
Kehitämme ja toteutamme KiRa JOKO -johtamiskoulutusohjelmaa hyvästä syystä yhdessä Tampereen yliopiston kanssa. Yliopiston ja Kiinkon vahvuudet johtamiskoulutusten järjestäjinä täydentävät erinomaisesti toisiaan. Tampereen yliopistolla on monipuolinen paletti JOKO-ohjelmia, joita kehitetään paitsi toisistaan erillisinä kokonaisuuksina myös yhtenä tuoteperheenä. Professorit ja huippututkijat pääsevät jatkojalostamaan tutkimustulostensa hyödynnettävyyttä useilla rinnakkaisilla foorumeilla. Kiinkolla puolestaan on alaa tasapuolisesti edustavista arvostetuista asiantuntijoista koostuvan kouluttajakaartimme ja muiden verkostojemme välityksellä sekä laaja-alaista että syvällistä ymmärrystä monimuotoisesta KiRa-alasta kaikkine koukeroineen.
KiRa JOKO:n kehittämisessä meille vähintäänkin yhtä tärkeä kumppani kuin Tampereen yliopisto on Kiinkon asiakaskunta. Johtoajatuksena alan omassa johtamiskoulutusohjelmassa oli alun perin räätälöidä kaikki koulutussisällöt alan spesifeitä tarpeita vastaaviksi. Keskusteluissa asiakkaidemme kanssa olemme kuitenkin päätyneet siihen, että optimimalli on 50-50. Nykyisellään KiRa JOKO:n aihealueista puolet käsitellään alan näkökulmasta, alan asiantuntijoiden johdolla ja vain KiRa-alan osallistujien kesken. Toinen puolisko koulutusohjelmaa toteutetaan yhdessä toisen JOKO-ryhmän kanssa, jolloin johtamisen geneerisempiä teemoja käsitellään laajemmalla skoupilla, yli toimialarajojen parhaita käytäntöjä sparraillen. Ajatukset ja ideat muilta toimialoilta voivat olla yhtä silmiä avaavia kuin verkostoituminen samanhenkisten, tietojaan ja taitojaan aktiivisesti päivittävien muilla aloilla toimivien johtajien kanssa.
Johtamiskoulutuksissa korostuvat siis kokonaiskuva ja verkostot. Nähdäkseni Bregman kyseenalaisti kirjassaan etenkin sellaisen johtamisen tarpeellisuutta, jossa esimies ohjaa alaistensa työtä ja vahtii tiiminsä tekemisiä. Moderni johtaminen on kuitenkin nähdäkseni juuri päinvastaista – joustavaa tukea ja kannustusta itseohjautuvuuteen ja tiimien työskentelyn jatkuvaan omaehtoiseen kehittämiseen. Johtajan suurin arvo organisaatiolle voikin olla hänen laaja kokonaiskuvansa yli ajan ja oman organisaation tekemisen. Sellainen näkemys yhdistettynä vahvoihin ja monipuolisiin verkostoihin luo johtajalle valmiudet ennakoida toimintaympäristön muutoksia.
KiRa-alalla on kauniisti sanottuna paljon potentiaalia monessa asiassa. Emme ole vielä profiloituneet kovinkaan innokkaasti dynaamisen innovatiivisiksi edelläkävijöiksi tai ratsastaneet auringonlaskuun ilmastonmuutoksen pysäyttämisen avaimet yhdessä ja digitalisaatioon perustuvan alustatalouden herruus toisessa satulalaukussa. Ehkä johtamistaitojen ja -verkostojen kehittäminen voisi olla askel siihen suuntaan. Sitä voisi olla mielekästä tehdä samanaikaisesti pyöreän pöydän ympärille kokoontuen ja kuitenkin myös viereisiin pöytiin vilkuillen.
*****
Eeva-Sofia on Kiinkon liiketoimintajohtaja, joka vastaa yhdessä tiiminsä kanssa johtamisen, kiinteistöliiketoiminnan, kiinteistönvälityksen ja taloushallinnon koulutuksista. Eeva-Sofia on työskennellyt aiemmin Aalto-yliopiston Kiinteistötalouden tutkimusryhmässä ja väitellyt rakennetun ympäristön roolista kestävässä kehityksessä. Vapaa-aikanaan Eeva-Sofia harrastaa liikuntaa ja lukemista – molempia mieluiten raikkaassa ulkoilmassa.