31.10.2022, Aihe: Koulutus / Kirjoittaja Heta Warto-Tillander
Suuri joukko taloushallinnon osaajia ja isännöinnin ammattilaisia kokoontui Taloushallintofoorumiin 2022. Tapahtuma tarjoili paljon tietoa ja vastauksia moniin asioihin, jotka ovat viime aikoina olleet paljon esillä. Tänä vuonna osallistujiamme puhuttivat erityisesti mm. kiinteistömarkkinoiden myllerrykset ja kiinteistöverotuksen muutokset.
OP Ryhmän Joona Widgrén kertoi rakennuskustannusten rajun nousun heijastuvan moneen. Vaikka rakennusmateriaalien hinnat ovatkin jo hieman laskusuunnassa, se ei vielä toistaiseksi näy rakennuskustannuksissa.
Ajan hermoilla oltiin myös asuntomarkkinoita käsittelevien katsausten osalta. Paljon on puhuttu siitä, että asuntojen hinnat romahtaisivat, ja totta onkin, että asuntojen reaalihinnat tulevat laskemaan. Erityisesti uusien asuntojen hinta on pudonnut ja asuntomarkkinoilla korkojen nousu on todellinen riski. Veroasioiden ja tilintarkastusten lisäksi tänä vuonna keskityttiin taloyhtiöiden remonttien rahoittamiseen. Saavatko kaikki taloyhtiöt tarvitsemansa lainarahoituksen ja miten pankki arvioi taloyhtiön rahoitusta? Tätä pohdittiin Danske Bankin Ville Roihun esityksessä. Lisäksi mietittiin, mitä vaihtoehtoisia rahoitustapoja taloyhtiöillä on käytettävissään. Onkin tärkeää tarkastella asiaa useista eri näkökulmista. Uudet keinot haastavat ajatteluamme ja tuovat vaihtoehtoja perinteisten toimintatapojen rinnalle.
Talouden lisäksi osallistujat pääsivät pohtimaan työyhteisön tunneilmastoa ja toimivampaa vuorovaikutusta Markus Katiskan, Lifted Oy, johdattelemana. Mukaan viemisiksi jäi monia hyviä kysymyksiä. Miten ihmiset tulisivat paremmin toimeen keskenään? Minkälainen tunneilmasto töissä on? Välillä on hyvä tarkastella sitä, millaisia tunteita tuo työpaikalle ja miten niitä näyttää työssään. Mitä tulee huoneeseen sinun mukanasi? Kukaan meistä ei työskentele tyhjiössä, vaan vuorovaikutusta tapahtuu kaiken aikaa ja tunteet välittyvät, osin tietoisesti, osin tahtomattammekin.
Erityisesti tästä teemasta jäi mieleen helppo ohje, jota voimme kaikki työyhteisöissämme noudattaa vaikka jo tänään: Puhu työkaveristasi selän takana hyvää.
Toinen päivä Taloushallintofoorumissa koostui kolmesta rinnakkaisohjelmasta, joten valinnanvaraa löytyi yllin kyllin. Aiheina olivat kirjanpidon ja verotuksen asiat, vuokravalvonta ja perintä sekä talous ja isännöinti.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen Perttu Halosen johdolla otimme digiloikan kiinteistöalan kyberturvallisuuden maailmaan, johon vaikuttavat voimakkaasti talouden ja politiikan ilmiöt. Suomeen kohdistuneen kyberuhkatason katsotaan tällä hetkellä nousseen. Puutteet tavanomaisissa torjuntatoimissa aiheuttavat edelleen valtaosan tietoturvapoikkeamista. Lisäksi puutteellinen tiedonvaihto heikentää kokonaiskuvaa, ja siksi olisikin erittäin tärkeää, että tietoa jaettaisiin eri organisaatioiden välillä mahdollisimman ripeästi. Tämä tarkoittaa sitä, että kun yritys tai yhteisö kohtaa kyberturvaa uhkaavan tilanteen, olisi hyödyllistä jakaa tietoa siitä muille. On hyvä muistaa, että kyberturvallisuus on riippuvainen osaajista ja kyberturvallisuustaidot kuuluvat meille kaikille.
Taloushallintofoorumin sisällöt olivat monipuolisia ja mukaansatempaavia. Yksi osallistujistamme kiteyttikin päivien annin hienosti: ”Täällä tylsänkin kuuloisesta otsikosta saadaan aikaiseksi mielenkiintoinen puheenvuoro, jota seuraa kaiken aikaa keskittyneenä.”
Tulevan vuoden tapahtuman suunnittelu aloitetaan pian. Sen jo tiedämme, että seuraava Taloushallintofoorumi järjestetään Tampereella marraskuussa 2023. Siellä tavataan!
*****
Heta Warto-Tillander työskentelee Kiinkossa koulutus- ja asiakaspäällikkönä. Hän on kiinnostunut ratkaisukeskeisyydestä sekä osaamisen kehittämisestä ja innostuu piilevien kyvykkyyksien löytämisestä.
Vapaa-ajalla kolmen aktiivisen pojan äidin löytää todennäköisesti kiekkokaukalon, salibandy- tai futiskentän laidoilta. Omiin harrastuksiin kuuluvat lukeminen, VPK sekä monipuolinen liikunta, kuten ryhmäliikuntatunnit, pyöräily ja jalkapallo.