Helsinki meets Melbourne

Melbourne on kaikkea – ja kaikkea sekaisin. Eri kaupunginosilla on oma ilmeensä, sillä keskustan ulkopuolella on säilytetty paljon vanhaa rakennuskantaa. Pieniä, matalia asuinrakennuksia sekä teollisuusrakennuksia, jotka on otettu uuteen käyttöön. Tosin usein on säilytetty vain kulissit. Hyvä niinkin, sillä niin hienoja kulisseja ei enää myydä. Eri alueet vetävän puoleensa omaleimaista toimintaa, joka näkyy kaduille asti ja luo alueelle tunnelmaa. Kaduilla on paljon näkyvää taidetta, graffiteja, taideinstituutioita ja gallerioita. Mutta myös suloisia, hiljaisia asuinkatuja, joilla noita Melbournelle niin tyypillisiä ”pitsihuviloita”. Pieniä kaksikerroksia asuntoja, joiden terassia ja parveketta reunustaa takorautaiset, pitsimäiset koristeet.

Vanhan kannan lisäksi uutta, näyttävää ja korkeaa on myös paljon. Paikka paikoin vanhat rakennukset jäävät niiden puristuksiin ja näkymä on sekava. Mutta toisaalta tuo suunnittelemattomuuden tunne luo myös viihtyvyyttä. Katunäkymät ovat vaihtelevuudessaan jalankulkijalle mielenkiintoisia ja helposti lähestyttäviä. Kukaan ei voi olla väärässä paikassa, kun paikka tuntuu sisältävän ihan kaikkea. Tyylipuhdasta korkeaa ja kiiltelevääkin löytyy. Siinä missä Melbournen keskusta pohjoiseen ja itään on enimmäkseen matalaa rakennuskantaa, etelässä ja lännessä on sitäkin korkeampaa ja tehokkaampaa rakentamista, pilvenpiirtäjiä, jotka kimaltelevat toinen toistaan upeimmissa väreissä.

Monipuolisuus ulottuu myös ihmisiin ja toimintaan. Melbournessa on ihmisiä kaikkialta. Ihan omassa lähipiirissänikin Intiasta, Brasiliasta, Chilestä, Iranista, Italiasta, Saksasta – toki myös Australiasta. Erilaisia kaupunginosatapahtumia on paljon, mikä osaltaan lisää lähestyttävyyttä. Pyöräretkilläni olisin mm. voinut hankkia itselleni ilmaisia viherkasveja, tutustua japanilaiseen ruokakulttuuriin ja osallistua ulkoilmanäytökseen Sidneyn pensaspalojen torjumiseksi järjestetystä konsertista – niin kuin kyllä teinkin. Mutta tässä suhteessa Helsinki ei kyllä yhtään jää jälkeen. Sanoisin jopa, että siellä on vähintään yhtä paljon, jollei enemmänkin tapahtumia, mihin törmätä pitkin kesää.

Helsingille ja Melbournelle on yhteistä myös viheralueiden runsaus. Kaupunkipuistoja on paljon ja pyörällä pääsee pitkät matkat viihtyisiä, luonnonmukaisia pyöräteitä pitkin seikkailemaan kaupunkiluontoon, vaikkapa Yarra-joen rantapenkereitä pitkin. Yli neljän miljoonan kaupungissa riittää menoa, melua ja meininkiä. Viheralueet, ulkoilumahdollisuudet ja laajat, kaupunkilaisten ahkerassa käytössä olevat liikunta- ja urheilualueet tuovat hyvää vastapainoa kaupunkielämään. 

Mitäpä vielä? Kahvilakulttuuri kukoistaa, ravintolamaailma on monipuolinen, liikenteessä yhdistyvät jenkkimäisen leveät kaupungin läpäisevät tiet, sympaattiset ratikat, tehokas metro ja tietty ne pyörät. Jalankulkija on kaiken keskellä aika pää pyörällä, sillä ideaali näyttäisi olevan, että myös jalkakäytävällä kuljettaisiin vasenta reunaa. Vaan sitähän kun me kaiken maailman kansalaiset emme tiedä, niin lopputulos on, että mennään siitä mistä ohi päästään. Ketään ei kyllä tunnu haittaavan.

*****

Jaana Lehto on Kiinteistöalan Koulutussäätiön rehtori, joka viettää kevään 2020 vierailevana tutkijana Melbournen RMIT-yliopistossa.