29/08/2017 / Kirjoittaja Virpi Slotte
Mikä olisikaan parempi tapa kertoa isännöintityön arjesta, kuin esitellä työn merkityksellisyyttä ja sitä, mikä tekee työstä mielekästä - usean sadan alan ammattilaisten itsensä kuvaamana? Tämä tulee jälleen mahdolliseksi uuden Isännöinnin ammattilaiset 2017 tutkimuksen myötä, jossa ei unohdeta työn varjopuoliakaan.
Isännöinnin ammattilaiset –kyselytutkimus teetettiin Kiinkon toimesta jo neljättä kertaa. Ensimmäisen kerran tutkimus tehtiin vuonna 2007 ja sitä seurasivat vuosien 2010 ja 2014 seurantatutkimukset. Uusin tutkimus julkaistaan Isännöintipäivillä. Siitä ilmenee lukuisia asioita, kuten esimerkiksi se, miten alan ammattilaiset suhtautuvat oman osaamisensa ajan tasalla pitämiseen ja kehittämiseen.
Tulosten mukaan isännöitsijät osallistuvat varsin aktiivisesti omana alansa ajankohtaiskoulutuksiin. Vastaajista 84 % ilmoitti osallistuneensa johonkin isännöintityöhön liittyvään koulutustilaisuuteen kuluneen vuoden aikana. Vastaavasti isännöitsijöiden halukkuus ja aikomus osallistua lähitulevaisuudessa ajankohtaiskoulutukseen on korkealla (85 %).
Suuntaus on selkeästi myös kasvamaan päin verrattuna kolmen vuoden takaisiin tuloksiin (62 %). Taustalla vaikuttanee isännöitsijöiden työssä tarvittavien tietojen moninaisuus ja ammattitaidon jatkuva päivittämistarve, ehkä jossain määrin myös yleisen taloustilanteen parantuminen. Myös sillä on vaikutusta, että alalle hakeutuu pikku hiljaa uusia, usein nuorempia työntekijöitä, joilla on selvä tarve kouluttautua.
Itse olen jo kolmena vuonna esitellyt isännöinnin ammattikuvatutkimuksen tulosten eri osia Työelämän tutkimuspäivillä Tampereen yliopistolla. Vastaanotto on ollut joka kerta aidon kiinnostunut. Tilaisuuksissa esitetyt kysymykset ovat osoittaneet, että suurelle yleisölle isännöintityön luonne on edelleen osittain hämärän peitossa.
Samaa ilmenee esitellessä tuloksia ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Erikoistumisalaansa valitseville opiskelijoille on selvästi mieleistä kuulla tilastoja isännöintityön tulevaisuuden näkymistä. Samalla on kuitenkin – rehellisyyden nimissä, kerrottava myös työn kuormittavuudessa, jaksamisesta ja työajoista.
Tulosten esittäminen kokonaisuudessaan on kuitenkin palkitsevaa. Alan ammattilaisten kuvaukset siitä, mikä tekee työstä mielekästä ja auttaa jaksamaan vaativien ja vaikeidenkin asukkaiden kanssa, luo uskoa tulevaan. Samalla se paljastaa työn luonteen moninaisuuden. Tämä ilmeni hyvin lukiessa monia omin sanoin kirjoitettuja aitoja pohdintoja isännöintityön arjesta. Niiden yhteenvedosta syntyikin tämän blogin otsikko. Jaksamista kaikille.
toimii Kiinkon kehityspäällikkönä (R&D) mottonaan: Learning is a treasure which accompanies its owner everywhere.
27.10.2023, 13:43 Anja